Kahdesta kämpästä yhteen - kuinka yhteenmuuton tavaraongelma saadaan ratkaistua pikkuasunnossa

Kahdesta kämpästä yhteen - kuinka yhteenmuuton tavaraongelma saadaan ratkaistua pikkuasunnossa

Pariskunnan päättäessä muuttaa ensimmäistä kertaa yhteiseen asuntoon, saattaa parisuhdetta alkaa hiertää tavaroiden mahduttaminen yhteen kämppään.

Ensimmäinen yhteinen asunto saattaa olla toisen puolison ennalta asuttama tai yhdessä hankittu pieni yksiö. Silti kummankin ihmisen tavarat tulisi mahduttaa asuntoon, kummankaan rakkaimpia omaisuuksia hylkäämättä.

Kun tilaa on 12 neliötä per henki

Nopea muuttotilanne sattui myös tätä blogia kirjoittavalle muuan Helsinkiläiselle Lassila & Tikanojan viestintäassistentille. Kuukausia jatkunut etäsuhde ulkomailla asuneeseen tyttöystävään eteni hyvin, tyttöystävä löysi yllättäen töitä Suomesta ja vain parin viikon varoitusajalla ovesta tuli sisään elämänkumppani reppuineen ja muuttolaatikoineen. Uutta asuntoa ei Helsingin keskustan alueelta noin vain muutamassa viikossa järjesty, joten oli aloitettava tavaroiden palapeli 24-neliöisessä Kallion kopissa, jonka kaapit olivat vain muutamaa päivää aiemmin vyöryneet yli jo pelkästään yhden hengen omaisuudesta.

Tyttöystävä toi luonnollisesti mukanaan elämiselle välttämättömät ja sitä rikastavat vaatekerrat, kenkälajitelman, piirustusvälineet, meikit ja kylpyhuonetuotteet, nallekarhun, reissurinkat- ja reput, kirjahyllyn aarteet, kamerakokoelman sekä pari laatikollista muita rakkaita muistoesineitä. Tyttöystävän esineillä olisi mukavan väljästi saanut sisustettua kaupunkiyksiön. Kuitenkin edellisellä viikolla pelkästään omat elokuva- ja levykokoelmat, vaatekaapin kaoottiset läjät, viihdekeskuksen piuhamustekala ja eteisen rotsit olivat pursuneet yli kaappien ovien ja hyllyjen.

”Niin pienessä tilassa asuminen, meidän tavaroiden mahduttaminen 24 neliöön, se ajatus kauhistutti minua. Jouduin miettimään ennen muuttoa paljon sitä, että kuinka voisimme asua kompaktisti”, nimettömänä jutussa esiintyvä tyttöystävä muistelee.

Kuinka nämä kaikki tavarat saataisiin mahtumaan asuntoon, josta parin keittiökaapin lisäksi löytyy vain yksi hyllykkö ja kaksi vaatekomeroa?

Hyvällä suunnitelmalla saadaan yhteen muutto sujumaan

Kahden henkilön tavaroiden yhteensovittamisessa auttoi lopulta kolme asiaa; suunnittelu, suursiivous ja yhteiskäyttö.

Heti yhteen muuton tarpeen ilmennyttyä, on hyvä tehdä nopea tilannekatsaus kummankin omaisuusvarantoihin. Löytyykö juustohöyliä? Kyllä, kummallakin kaksi kappaletta, joten puolista niistä voi luopua. Entä toimisiko kummankin puhelimeen sama laturi? Kyllä, joten monesta piuhasta voi hankkiutua eroon. Pienistäkin esineistä luopuminen tekee ihmeellisen paljon tilaa pienessä asunnossa, puhumattakaan ylimääräisistä lakanapinoista ja nojatuoleista. Liikatavarasta on helppo hankkiutua eroon kirpputoreilla, kierrätysryhmissä tai Helpponoudon avulla.

Tavarakatsauksen jälkeen on aika suursiivoukselle. Kun pariskunnan kumpikin osapuoli muuttaa kummallekin uuteen asuntoon, tapahtuu siivous puoliautomaattisesti muuton yhteydessä. Eräänlainen muuttosimulaatio on kuitenkin hyvä tehdä myös silloin, kun vain toinen osapuolista muuttaa toisen jo asuttamaan kämppään. Pikaisesti suunniteltuun ja työpäivien jälkeen tehtyyn perusteelliseen siivoukseen kuluu puolisen viikkoa, kun ylimääräiset vaatteet lajitellaan huolella vaatekeräykseen, dokumenttimapit karsitaan pienemmiksi ja esineet joita ei vuosiin ole käytetty kiikutetaan kirppariin tai kierrätykseen. Kuin ihmeen kautta, pieneen asuntoon johon on vuosien aikana hankittu ”vain tarpeellinen” ilmestyy pari kuutiota kaappitilaa ja nurkasta vapautuu alue kumppanin kirjakokoelmalle.

kotimuutto-011web.jpg

”Heitin pois paljon vanhoja papereitani, kuten pankkikuitteja. Minulla oli myös laatikoittain satunnaista tavaraa jota en koskaan käyttänyt, esimerkiksi vanhoja aikakauslehteä, taidetarvikkeita ja kenkiä. Hankkiuduin eroon suuresta määrästä kenkiä, takkeja ja muita vaatteita. Lahjoitin myös osan kirjoistani kirjastoon”, tyttöystävä kertoo.

Yhteen muuton jälkeen alkaa korostua kolmas ja ehkä oleellisin tilaa säästävä elämäntapavalinta, nimittäin tavaroiden yhteiskäyttö. Voisiko kummankin alusvaatteita ja sukkia säilöä samoissa laatikoissa? Entä olisiko muutaman pyyhkeen käyttäminen yhteisesti ällöttävää vai todella tilaa säästävää? Kukaan ihminen tuskin käyttää kaikkia tavaroita kaiken aikaa, joten asioita kuten piknikhuopia, shampoopulloja, teepannuja ja pölyhuiskia tarvitaankin kahden henkilön talouteen tasan yhtä monta kuin sinkkukämppään.

Pieneen tilaan tottuu nopeasti

Parin kuukauden jälkeen yhdessä asuminen pikkuyksiössä sujuu jo kuin itsestään. Esineet ovat löytäneet omat paikkansa ja paikat pysyvät siistinä kun kaksi henkeä on siivoamassa pientä yksiötä.

”24 neliötä voi aluksi vaikuttaa pieneltä tilalta, mutta siihen tottuu nopeasti. Asunto tuntuu jopa tilavalta kun kaikki tavarat on laitettu siististi kaappiin ja pöydät eivät ole sotkuisia. Pelkäsin aluksi pienessä asunnossa asumista koska kaikki aiemmat kotini ovat olleet todella suuria ja tilavia”, tyttöystävä sanoo.

Kun pieneen tilaan tottuu, on itseasiassa vaikea enää ajatella mitä suuremmilla kaapeilla tai huoneilla tekisi jos ja kun muutto isompaan asuntoon on mahdollista.

”Suurempaan asuntoon hankkisin kenties suuremman pöydän, jonka päällä helpompi piirtää ja maalata. Kaipaan myös edelleen suurta kirjakokoelmaani, joten hankkisin lisää kirjoja. Niin ja isompaan asuntoon voisi myös mahtua asumaan koira,” tyttöystävä lopuksi vihjaa.

Julkaistu 01.10.2018
Kirjoittaja: Markus Isomeri

Communications Assistant at Lassila & Tikanoja.